Bannerit

Bannerit ovat pääsääntöisesti suuria tulosteita, joiden tarkoitus on näkyä kauas. Banneri on kustannustehokas tapa saada sanoma / asia näkymään mahdollisimman monelle, koska bannerin koolla ei oikeastaan ole rajoituksia. Mikäli bannerimateriaalirullan koko ei riitä, tulostettuja bannerikaistaleita voidaan liittää toisiinsa ja näin kasvattaa bannerin kokoa.

Bannerimateriaalit

Bannerimateriaaleja on pääsääntoisesti kahdenlaisia: umpivinyylisiä ja reikävinyylisiä. Lisäksi myös lippuneuloksesta voidaan tehdä bannereita, tästä samasta materiaalista tehdään myös Beach Flagit.

Umpivinyylisiä bannereita käytetään sisällä ja ulkona, ulkona pääasiassa sellaisissa paikoissa missä tuuli ei pääse kovin paljoa heiluttelemaan banneria.

Reikävinyylisiä bannereita taas voidaan huoletta käyttää paikoissa missä tuuli tuivertaa ja sää riepottelee. Reikävinyyli on nimensä mukaisesti reikäistä materiaalia, mistä tuuli pääsee puhaltamaan läpi, eikä bannerista muodostu purjetta. Reikävinyylinen banneri on myös kevyt, vaikka benneri olisi suurikokoinenkin. Reikävinyylisen bannerin kestävyyttä lisätään reunavahvikkeilla. Reunavahvikkeet varmistavat sen, ettei purjerengas pääse repeytymään irti.

Purjerenkaat

Kaikkiin bannerimateriaaleihin voidaan laittaa reunoille ja kulmiin metalliset purjerenkaat, joista banneri on helppo kiinnittää. Toinen vaihtoehto on tehdä bannerin ylä- ja alarenaan narukujat, missä on kiinnitysnarut valmiina.

 

Ohjeita painovalmiin aineiston tekemiseen ja meille toimittamiseen.